Post by mick on Nov 8, 2010 15:21:49 GMT -5
"Miiiiick! Miiiick, tule auttamaan!" kuului Marianin kimakka ja varsin kantava ääni. Mies nosti pörröistä päätään sohvatyynyltä ja murahti itsekseen.
"Eikö täällä saanut hetkeksikään silmiään ummistaa?" Mick painoi silmänsä taas kiinni ja käänsi voimallisesti kylkeään. Mutta, ei kulunut puolta minuuttiakaan, kun ulko-ovi läimäytettiin auki ja vieno hevosenhaju leijaili sisään.
"Mick?" Marian kurkkasi olohuoneeseen. "Tule auttamaan, Bea ja Minnie riehuivat laitumessa ja tulivat langoista läpi!" Marian kimitti niin, että migreenikohtaus ei ollut kaukana. Mick mulkoili häntä lämpimän vilttinsä alta, ja nousi sitten pakon sanelemana vaivalloisesti istumaan. Hän veti kulahtaneet farkkunsa räikeän punaisten kalsareidensa päälle ja suoristi paitansa huppua.
Ei kulunut kauaakaan, kun Mick hölkkäsi Marianin perässä katsomaan, minkälaista tuhoa hevoset olivat saaneet aikaan. Jimmy talutti pirteää tekketammaa pitkin tallipihaa, Bea ja Aida vanavedessään.
"Hienoa, edes nuo saat*nan huligaanit on saatu kiinni!" Mick äyskäisi Jimmyn ohittaessa heidät. Tallipoika kohautti olkiaan. Mick käveli saappaat hölskyen tallipihan poikki tammojen laitumelle. Aidat näyttivät ehjiltä, mutta jostakin hevoset olivat päässeet karkuteille. Hetken aikaa aitoja silmäiltyään, mies havaitsi rikkoutuneet langat, aivan laitumen toisella laidalla.
"Ju-ma-lau........", hän manasi ja potkaisi maata niin, että läheisessä tarhassa nuokkunut Loksu säpsähti hereille ja loikkasi kauemmaksi sieraimet levällään.
"Ei tässä muukaan auta!" Mick säpsähti. Marian oli tullut hänen taakseen täysin äänettömästi. Hänellä oli käsissään työkalupakki. "Pannaanko hösseliksi?"
"Ei panna", Mick mörähti. "Ei ne naiset mitään kuitenkaan osaa tehdä, lyövät vasaralla sormeensa, kirveellä polveensa ja poraavat kämmeneensä!"
"Siinä sitä minulla on oikea ilopilleri", Marian tuhahti ja pudotti työkalupakin miehen jalkojen juureen. Sitten nainen heitti tumman poninhäntänsä omahyväisesti pois olkapäältä, ja lähti muina miehinä hakemaan Loksua sisään. Mick huokaisi ärsyyntyneenä. Suonta tykytti, kiukkuisena hän vääristi kankean selkänsä ja nosti työkalut käsivarsilleen, kuin pyytääkseen niiltä anteeksi naisen äkkipikaista käsittelyä. Sitten hän lähti löntystämään suuren laitumen poikki rauhalliseen tahtiin, miestä olisi voinut verrata viimeisillään tiinenä olevaan lehmään.
Kun aita oli korjattu, ja sähköjen toimivuus testattu - sekin pelkällä suuttumuksen voimalla - Mick palasi laiskanlinnaansa. Hän heitti farkut jalastaan, jotka olivat tällä hetkellä kuivuneen saven ja nurmen tuhrimat, nojatuoliin. Marian kyllä siivoisi ne siitä pois, kun häntä alkaisi ärsyttää. Mick veti viltin korvilleen ja käänsi kylkeään. Muutama hiljainen hetki, ja talon täytti tasainen kuorsaus.
"Miiiick! Miiick, tule auttamaan!" ...
"Eikö täällä saanut hetkeksikään silmiään ummistaa?" Mick painoi silmänsä taas kiinni ja käänsi voimallisesti kylkeään. Mutta, ei kulunut puolta minuuttiakaan, kun ulko-ovi läimäytettiin auki ja vieno hevosenhaju leijaili sisään.
"Mick?" Marian kurkkasi olohuoneeseen. "Tule auttamaan, Bea ja Minnie riehuivat laitumessa ja tulivat langoista läpi!" Marian kimitti niin, että migreenikohtaus ei ollut kaukana. Mick mulkoili häntä lämpimän vilttinsä alta, ja nousi sitten pakon sanelemana vaivalloisesti istumaan. Hän veti kulahtaneet farkkunsa räikeän punaisten kalsareidensa päälle ja suoristi paitansa huppua.
Ei kulunut kauaakaan, kun Mick hölkkäsi Marianin perässä katsomaan, minkälaista tuhoa hevoset olivat saaneet aikaan. Jimmy talutti pirteää tekketammaa pitkin tallipihaa, Bea ja Aida vanavedessään.
"Hienoa, edes nuo saat*nan huligaanit on saatu kiinni!" Mick äyskäisi Jimmyn ohittaessa heidät. Tallipoika kohautti olkiaan. Mick käveli saappaat hölskyen tallipihan poikki tammojen laitumelle. Aidat näyttivät ehjiltä, mutta jostakin hevoset olivat päässeet karkuteille. Hetken aikaa aitoja silmäiltyään, mies havaitsi rikkoutuneet langat, aivan laitumen toisella laidalla.
"Ju-ma-lau........", hän manasi ja potkaisi maata niin, että läheisessä tarhassa nuokkunut Loksu säpsähti hereille ja loikkasi kauemmaksi sieraimet levällään.
"Ei tässä muukaan auta!" Mick säpsähti. Marian oli tullut hänen taakseen täysin äänettömästi. Hänellä oli käsissään työkalupakki. "Pannaanko hösseliksi?"
"Ei panna", Mick mörähti. "Ei ne naiset mitään kuitenkaan osaa tehdä, lyövät vasaralla sormeensa, kirveellä polveensa ja poraavat kämmeneensä!"
"Siinä sitä minulla on oikea ilopilleri", Marian tuhahti ja pudotti työkalupakin miehen jalkojen juureen. Sitten nainen heitti tumman poninhäntänsä omahyväisesti pois olkapäältä, ja lähti muina miehinä hakemaan Loksua sisään. Mick huokaisi ärsyyntyneenä. Suonta tykytti, kiukkuisena hän vääristi kankean selkänsä ja nosti työkalut käsivarsilleen, kuin pyytääkseen niiltä anteeksi naisen äkkipikaista käsittelyä. Sitten hän lähti löntystämään suuren laitumen poikki rauhalliseen tahtiin, miestä olisi voinut verrata viimeisillään tiinenä olevaan lehmään.
Kun aita oli korjattu, ja sähköjen toimivuus testattu - sekin pelkällä suuttumuksen voimalla - Mick palasi laiskanlinnaansa. Hän heitti farkut jalastaan, jotka olivat tällä hetkellä kuivuneen saven ja nurmen tuhrimat, nojatuoliin. Marian kyllä siivoisi ne siitä pois, kun häntä alkaisi ärsyttää. Mick veti viltin korvilleen ja käänsi kylkeään. Muutama hiljainen hetki, ja talon täytti tasainen kuorsaus.
"Miiiick! Miiick, tule auttamaan!" ...
