11. marraskuuta 2010 - Naisten juttuja

[Aida]

Naisten juttuja
torstai 11. marraskuuta 2010

Aida hyräili hiljaa itsekseen lakaistessaan tallin käytävää. Aamupäivä oli kulunut tavattoman nopeasti, sillä hänellä oli pitänyt kiirettä: Jimmy oli ilmoittanut olevansa sairaana, Marianilla oli jotakin kiireellistä asiaa kaupungin toisella laidalla ja Mick taisi olla jossakin valmennuksessa, niin Aida päätteli Thanin ja miehen itsensä puuttumisesta. Nainen oikeastaan nautti saadessaan työskennellä kaikessa rauhassa. Pian olisi tauon paikka, ja sen tauon Aida kaavaili käyttävänsä osittain varustehuoneen järjestelemiseen.

"Mikäs lintunen täällä lauleskelee? Ai, se oletkin sä - morjens, Aida."
Mickin äkillinen ilmestyminen talliin oli vähällä saada Aidan sydämen heittämään häränpyllyä, eikä nainen voinut mitenkään estää huuliltaan ilmoille karannutta kirkaisua.
"Eikö kukaan ole opettanut, ettei tallilla huudeta?" Mick kysäisi melko pisteliääseen sävyyn rauhoitellessaan vieressään tepakoivaa Thania.
"Eikö kukaan ole sanonut, ettei viattomia ihmisiä tarvitse säikytellä?" Aida vastasi kysymykseen toisella. "Hui saakeli."
"Miten hitossa Marian on palkannut meille hermoheikon blondin, joka vielä viljelee tommosta kieltäkin?" Mick sutkautti ja sai vastaukseksi paljonpuhuvan silmienpyörityksen.
"Jaa-a, sitä sä voit varmaan kysyä suoraan siltä. Nyt mä painun tauolle."

Koska Jimmy oli sairasvuoteenomana, Aidalle oli langennut kokopäiväinen tallivuoro, mutta se ei häntä juurikaan haitannut. Taukonsa jälkeen nainen jatkoi hommia, nyt Marianin avustamana.
"Mites sun työsi on lähteneet käyntiin?" Marian kysyi jutustelevaan sävyyn.
"Ihan kivasti", Aida vastasi sen kummempia pohtimatta. "Mä olen viihtynyt. Hevoset on mukavia ja musta täällä on tosi kotoisaa."
"Hyvä homma", Marian hymyilee, mutta antaa ilmeensä muuttua hieman vakavemmaksi ja madaltaa ääntään kuin salaliittolainen ikään. "Ja mites... Jimmy? Miten se on sua kohdellut?"

"Jimmykö?" Aida kysyi ja naurahti. "Ihan ihmisiksi se on käyttäytynyt. Kyllä se flirttiä virittelee, mutta niin se taitaa tehdä kaikille. Ja ei, ennen kuin sä kysyt - mä näen sun ilmeestä, että sä aiot kysyä - mä en lankea siihen ansaan ihan helpolla. Ei tarvitse olla huolissaan mistään työsuhderomanssista, joka päättyy sitten kuitenkin jossain vaiheessa ja tekee meidän yhdessätyöskentelystä kiusallista. Työpaikka on työpaikka, siellä tehdään töitä ja muu pysyy ulkopuolella."
"Ihan viisaalta ratkaisulta kuulostaa", Marian virnisti. "Ei Jimmy paha ihminen ole, en mä mitään sellaista väitä enkä ole ikinä väittänyt, mutta on se aika kevytkenkäinen, mitä naisiin tulee. Hui kamala - kylläpä mä nyt heltisin juoruamaan! Ei Jimmyn naisasiat tietystikään kuulu mulle millään tavalla! Eikä ne kiinnostakaan..."

Aida nauroi heleästi ja Marian piteli kättä suunsa edessä kuin estääkseen itseään puhumasta enempää. Lopulta Mariankin yhtyi Aidan nauruun, mutta vakavoituu pian hetkeksi.
"Älä sitten mainitse tästä mitään Jimmylle, ethän?" Marian vannottaa Aidaa, joka lupaa hymyillen pitää suunsa kiinni. "Mulla ei yleensä ole tapana juoruta tälleen..."
"Mä uskon sen", Aida hymyilee rauhoittavasti. "Ei hätää, en mä mitään kerro."
"Millaisen kuvan säkin työnantajastasi olet jo mahtanut saada", Marian päivitteli ja purskahti uuteen nauruun nähdessään Aidan virnistävän. "Toi kerto jo kaiken oleellisen!"

"Eei, sä taisit tulkita sen virneen väärin. Ei mulla ole mitään kielteistä sanomista... ainakaan niin kauan, kun palkka juoksee ongelmitta ja ylitöistä saa korvausta", Aida hymähti viaton ilme kasvoillaan. "No joo. Mutta ihan tosi, mä olen viihtynyt hirmu hyvin - okei, enhän mä ole ollut täällä vielä viikkoakaan, joten voi olla, että tää on uutuudenviehätystä, mutta en mä usko että se on vaan sitä. Mä todella pidän tästä paikasta."
"Niin mäkin pidän", Marian totesi ja katseli ympärilleen autaan näköisenä. "Mun on melkein vaikea uskoa, että tää on oikeasti mun paikkani. Mun ja Mickin paikka. Mä en voi kuvitellakaan asuvani missään muualla."
Aida nyökkäsi ja uskoi ymmärtävänsä täysin, mitä Marian tarkoitti. Kun tällaiseen paikkaan oli kerran tutustunut, oli enää vaikea kuvitella löytävänsä jonkin muun paikan, joka korvaisi kaiken tämän. Aida tunsi olevansa onnekas päästyään osalliseksi tämän paikan arkeen.