Post by fawn on Nov 27, 2010 8:09:33 GMT -5
27. marraskuuta 2010 – perussäätöä perusrähinälläSeisoin mun autoni edessä, villatumput kädessä ja pipo päässä, muuten kuitenkaan näyttäen siltä, että olisi pakkaset. Mun converseni naputti maahan, käsien ollessa ristissä ja kulmankin kurtussa. Tosiaan mun ah niin ihana autoni oli päättyny sanoutua irti, onneksi sentään vasta tallin pihalle ~ huokaisten mä avasin konepellin ja aloin tutkimaan.
” Mitäs täällä ? ” kysyi sitten päivien aikana tutuksi käynyt ääni. Jimmy se sieltä harppoi perusvirne kasvoillaan.
” Auton rahjus pisti pillit pussiin ”, ilmoitin, hiukan närkästyneellä äänellä, puhallellen lämpöä käsiini. Ei tosissaan ollut unelmahomma alkaa auton metalliosia näpertämään pakkasessa. Mutta hei, olin mä sentään töissä autohuoltamolla, joten tunsi jutut.
” Osaatsä vai tarvitsetko apua ? ” Jimmyn ääni sanoi seuraavaksi, kun mä olin taas kumartunut autoa katsomaan. Mun ilmeeni, joka kertoi ’ paremmi-kun-sä-ikinä-et-pääs-kii ’ vaiensi toisen aika hyvin.
” Muthei, huomasin että olitte saanu Jonnan tarhaan, edistystä. Vai onko sun varpaas tuusan nuuskana ? ” kysäisin, sarkastisella äänensävyllä, Jimmyn nauraessa.
” Khyl raavas mies ny yhe pikkuponin saa tarhaan. ”
” Joo, iha niiko eilen ja sitä edellisenä päivänä ”, mumisin vastaukseksi, muistellen niitä ihania päiviä kun olin ponin perässä pihalla juossut kiinni ottamassa. Koko tallinväki oli sentään tottunut siihen ja osasivat olla ihan peace of cake ja jättää ponin karkuun pääseessä ihan omaan arvoonsa sekä jatkaa hommia.
” Haha kuolen nauruun ”, Jimmy sanoi, kääntyi ympäri ja lähti varmaan heiniä hevosille jakamaan, kello kun oli lähemmäs yhtätoista. Itse painuin takaisin autoon kuljettajan paikalle ja käynnistin auton. Mun virneen saattelemana se alkoi hurrata rauhallisesti.
Olin jonkin aikaa sitten lähtenyt sen auton luota, vihellellen. Mick oli hieman virnuillut mun hyppelylle, mutta morjenstanut ihan kiltisti, mä olin kädelläni huiskaissut takaisin, viheltelyä lopettamatta. Jonna oli mussuttanut heiniänsä tarhakaverinsa kanssa erittäin tyytyväisenä, mut nähtyään tosin nosti hieman päätään, mutta tajutessaan, ettei mulla ollut mitään kidutusvälineitä [ kuten esim. riimunnarua .. ] oli jatkanut syömistään antaumuksella.
Mä olin päätynyt varustehuoneeseen, mussuttamaan joltain kössittyä porkkanaa. Omat mulla oli loppu, joten pakko mun oli mennä joltain ottamaan ~ ja hajua mulla ei todellakaan ollut, kenen pussi sekin oli. Itselleni tosin lupasin, että tänään kävisin porkkanasäkin hakemassa maanviljelijätutuilta ja sujauttaisin yhden porkkanan huomenna siihen, mistä tämä yhden olin ottanut. Luultavasti.
Pian mulla oli jo Jonnan suitset meksikolaisine turpahihnoineen ja martingaaleineen käsissä, kun myös sieni, sekä vieressä vesiämpäri, satulasaippua ja – rasva. Olin siis reipastunut ja alkanut varusteita pesemään ! Kuuntelin tutusti nappikuulokkeilla musiikkia ja lauleskelin mukana ~ aikaa hurahti tunnin verran, kun kohottauduin maasta ja pistin suitset takaisin naulaan ja korjasin tavarat pois. Emmä ny mitää satulaa jaksanu.
Nopea vilkaisu kelloon kertoi, että se oli puoli yksi. Nappasin narkin mukaani ja lähdin kohti Jonnan tarhaa. Sekin selvästi huomasi mut, koska juoksi toiseen laitaan.
” Tule nyt senkin pieni kovakalloinen idiootti ”, mä purnasin, kuullen naurua takaani.
” Ollaampas sitä kiltillä tuulella ”, sanoi Aida, naureskellen yhä.
” Mutku mun poni on tyhmä ! ” vastasin, molemmilla käsilläni viitaten ponin suuntaan, joka katseli meitä korvat hörössä ja sieraimet lautasten kokoisina, hengityksen höyrytessä ilmassa. Huokaisten mä livahdin tarhaan sisälle, sanoen siellä mulle kummallisen tiukalla äänellä; ” Noniin neitiseni, tuletko suosiolla ? ” Jonna katto mua kun se olis nauranu. Mä huokaisin uudemman kerran, alkaen riimunnarua kädessäni heilutella. Poni tiesi tasan tarkkaan mikä tän ’ leikin ’ idea oli, joten hyppäsi paikoiltaan suoraan laukkaan ~ alkaen tarhaa siinä vetämään ympäri. Mä maiskuttelin keskellä seisoen, luojan kiitos se tarhakaveri ei just sillon siellä ollu. Joku yksäri sekin, varmaan lähteny ratsastajansa kanssa maastoon kun ei kentälläkään näkynyt. Tai sitten se oli viisaas ja oli maneesissa ? Olipahan tarhassa sentään hieman ylimääräinen määrä sähkölankaa, jotka olin ekana päivänä tarhaan pistänyt. Aida seuras hymyillen, kun mie pistin poniparan juoksemaan ihan henkensä edestä. Kesti sitä hiukan liian kauan, kun Jonna vihdoin laski päänsä alistuvasti ja mä lopetin heiluttelun. Poni ravas kiltisti mun luokse ja mä kloksautin riimunnnarun kiinni, vilkaisten kelloa. Jumala, me oltiin oltu siinä melkein puolituntia !
” Jumankauta poni, sulta viivästyy nyt ateria ”, ilmoitin sille, lähtien porttia kohti, sen vain heittäen sivuun. Siiten mä aloin juoksemaan, Aidan alkaessa virnuilla, kun Jonna tottuneesti alkoi ravata perässä, narun toisessa päässä. Mulla kun oli tapana ottaa ihan narkin päästä kiinni ja antaa hevosen kulkea aika vapaasti, joka ei välttämättä ollut ihan paras idea Jonnan kanssa. Mutta kiltisti se mua seurasi, mitä nyt pari kertaa ryskäisi suuntaan tai toiseen.
Pian, ties minkälaisten taisteluiden jälkeen, me oltiin kentällä, kaarrossa. Poni steppas siinä mun vieressä ihan kivasti. Molin just valmistatunu ponnaamaan ponin selkään, kun Aida talutti paikalle Minishan.
” Me tultiin seuraksi ”, ilmoitti Aida hymyillen, mä näytin toiselle peukaloa.
” Yksi tykkää ”, sanoin, viitaten siis facebookiin. ” Mutta eikö sun pitäis hoitaa hevosten ruokia ? ”
” Jimmy lupas hoitaa ne. Kerrankin se tekee jotain järkevää ”, Aida sanoi, pyörittäen silmiään. Mä naurahdin ja käänsin katseeni alati steppaavaan tammaani. Mä en ollu juurikaan sen selässä vielä tulon jälkeen käynyt, mitä nyt oltiin käyty höyryjä päästämässä maastossa. Ajattelin että se olis saanu rauhassa totutella, kun kerran otti vaikutteita ympäröivästä maailmasta paljon. Kääntäessä katseeni taas Aidaan, toinen olikin jo hevosen selässä.
” Oho ”, sanoin vain, kun sitten oman jalkani nosti nopeasti jalustimeen, ponnaten heti tuntiessani jalustimen maasta ~ pakko se oli ku ei se poni pysynyt millään aloillaan. Kiristäessäni satulavyötä vielä reijällä, se steppas edelleen ja saadessaan kevyet pohkeet, lähti heti raviin. Mä otin hieman ohjista ja istunnalla vastaan, niin poni siirtyi käyntiin.
” Jaa että se on samanlainen vielä ku ihminen on selässäkin ? ” kysyi Aida, jonkin matkan päässä mun takanani.
” Liikaakin ”, ilmoitin vastaukseni yksinkertaisesti. Osasin kuvitella Aidan kasvoille virneen, kun poni heti kuultuaan mun puhuvan kiihdytti vauhtia.
Aikaa kului ja Jonna oli ihan perusjonna. Khyl mä sen sain ratsastettua ihan iisisti peräänantoonkin, kunhan jaksoi tarpeeksi kauan äheltää. Sen verran kuin mä Aidaa pystyin välillä vilkaisemaan, se meni tosi hienosti Minishan kanssa ~ osas nainen ainaki ratsastaa !
Juuri sopivasti, ku mä ajattelin, että voitais kokeilla kuinka laukat tänää menis, ilmestyi Jimmy virnuilemaan kentän laidalle.
” Leidien ruuat on sit karsinoissa, jos annatte niide syödä siellä ”, huusi toinen ensimmäiseksi. Eihän Minishakaan tietenkään ollut ruokiansa saanut, kun oli Aida kentälle saapunut. Aida huudahti jonkin myöntävän vastauksen, Minishan selästä, laukasta. Mä olin vaan hiljaa, siirtäen ponin käyntiin, sen rauhoittaen ennen kuin uskalsin laukan nostaa. Silti Jonna oikein tapansa mykään hyökkäsi laukkaan, parilla pukillakin sitä korostaen, mutta mä ohjasin tyynen rauhallisesti sen ympyrälle, alkaen laukkaa työstämään ~ ja onnistuen siinäkin, luojan kiitos. Paljoa en kyllä muuta mailmaa ehtinyt seurata, keskittyessäni poniin, joka parisen kertaa yritti spurtata, potkien takajalkojaankin uhittelevasti, pukkien toivossa. Lopulta kuitenkin vaihdoin suunnan ja nostin laukan siihenkin ~ alku oli hieman rauhallisempi, poni jätti ne pukit pois.
Aikaa meni taas, kun mä vihdoin sain neidin siirrettyä käyntiin, ravin ja muun jälkeen. Se puhisi, hikisenäkin, oli meno ollut sen verran kaaottista osittain. Loppuraveissa oli päättänyt, että puskat oli todella pelottavia ja hyppinyt ja pomppinut ja tehnyt vähä kaiken laista, juurikaan välittämättä mitä mä selässä käskin. Lopulta mullakin oli palanu pinna, mä olin ronskisti vetänyt sen suusta niin paljon kuin jaksoin pitkä kestoisesti ja pistänyt toisen melkein istumaan. Sen jälkeen se oli päättänyt, ettei ne puskat sentään NIIN pelottavia olleet.
Laskeutuessani selästä alas, mäkin myönsin olevani jonkin verran hikinen. Aidakin oli vielä kentällä ja huomatessaan mun laskeutuneen, seurasi esimerkkiä.
” Sulla meni aika hyvin, mitä tän sekoiluilta pystyin katsomaan ”, sanoin, rohkeasti hymyillen, vaikka hiukan väsynyt olinkin.
” Kiitos. Teillä tais olla loppujen lopuksi aika vauhdikasta menoa ? ” vastasi Aida, hymyillen. Mä huokaisin, pudistellen huvittuneena päätäni, kun Jonna hörähti hiljaa, korvat törrössä ja sieraimet suurina.
Tallissa kaikui vain kahen hevosen mussutus. Mä tulin kuolaimia pesemästä, asettaen suitset sitten omalle paikalleen. Jonna oli nyt hoidettu ja mä aloin olla valmis itsekkin. Aidalle mä sanoin moi ja kävelin autolleni. Totta puhuen, mulla oli hieman kiire. Kummilapsen [ yeah, mä olin kummi ! ] synttäreille piti mennä, ja sitä ennen suihkuun ja kaikkea .. Luultavammin menisin muodikkaasti myöhässä.
/ tykkään kirjoittaa, ja kai se on selvää mainitsemattakin, että se on vielä kivempaa, kun saa palautetta n --- n ♥ joten .. ?
” Mitäs täällä ? ” kysyi sitten päivien aikana tutuksi käynyt ääni. Jimmy se sieltä harppoi perusvirne kasvoillaan.
” Auton rahjus pisti pillit pussiin ”, ilmoitin, hiukan närkästyneellä äänellä, puhallellen lämpöä käsiini. Ei tosissaan ollut unelmahomma alkaa auton metalliosia näpertämään pakkasessa. Mutta hei, olin mä sentään töissä autohuoltamolla, joten tunsi jutut.
” Osaatsä vai tarvitsetko apua ? ” Jimmyn ääni sanoi seuraavaksi, kun mä olin taas kumartunut autoa katsomaan. Mun ilmeeni, joka kertoi ’ paremmi-kun-sä-ikinä-et-pääs-kii ’ vaiensi toisen aika hyvin.
” Muthei, huomasin että olitte saanu Jonnan tarhaan, edistystä. Vai onko sun varpaas tuusan nuuskana ? ” kysäisin, sarkastisella äänensävyllä, Jimmyn nauraessa.
” Khyl raavas mies ny yhe pikkuponin saa tarhaan. ”
” Joo, iha niiko eilen ja sitä edellisenä päivänä ”, mumisin vastaukseksi, muistellen niitä ihania päiviä kun olin ponin perässä pihalla juossut kiinni ottamassa. Koko tallinväki oli sentään tottunut siihen ja osasivat olla ihan peace of cake ja jättää ponin karkuun pääseessä ihan omaan arvoonsa sekä jatkaa hommia.
” Haha kuolen nauruun ”, Jimmy sanoi, kääntyi ympäri ja lähti varmaan heiniä hevosille jakamaan, kello kun oli lähemmäs yhtätoista. Itse painuin takaisin autoon kuljettajan paikalle ja käynnistin auton. Mun virneen saattelemana se alkoi hurrata rauhallisesti.
Olin jonkin aikaa sitten lähtenyt sen auton luota, vihellellen. Mick oli hieman virnuillut mun hyppelylle, mutta morjenstanut ihan kiltisti, mä olin kädelläni huiskaissut takaisin, viheltelyä lopettamatta. Jonna oli mussuttanut heiniänsä tarhakaverinsa kanssa erittäin tyytyväisenä, mut nähtyään tosin nosti hieman päätään, mutta tajutessaan, ettei mulla ollut mitään kidutusvälineitä [ kuten esim. riimunnarua .. ] oli jatkanut syömistään antaumuksella.
Mä olin päätynyt varustehuoneeseen, mussuttamaan joltain kössittyä porkkanaa. Omat mulla oli loppu, joten pakko mun oli mennä joltain ottamaan ~ ja hajua mulla ei todellakaan ollut, kenen pussi sekin oli. Itselleni tosin lupasin, että tänään kävisin porkkanasäkin hakemassa maanviljelijätutuilta ja sujauttaisin yhden porkkanan huomenna siihen, mistä tämä yhden olin ottanut. Luultavasti.
Pian mulla oli jo Jonnan suitset meksikolaisine turpahihnoineen ja martingaaleineen käsissä, kun myös sieni, sekä vieressä vesiämpäri, satulasaippua ja – rasva. Olin siis reipastunut ja alkanut varusteita pesemään ! Kuuntelin tutusti nappikuulokkeilla musiikkia ja lauleskelin mukana ~ aikaa hurahti tunnin verran, kun kohottauduin maasta ja pistin suitset takaisin naulaan ja korjasin tavarat pois. Emmä ny mitää satulaa jaksanu.
Nopea vilkaisu kelloon kertoi, että se oli puoli yksi. Nappasin narkin mukaani ja lähdin kohti Jonnan tarhaa. Sekin selvästi huomasi mut, koska juoksi toiseen laitaan.
” Tule nyt senkin pieni kovakalloinen idiootti ”, mä purnasin, kuullen naurua takaani.
” Ollaampas sitä kiltillä tuulella ”, sanoi Aida, naureskellen yhä.
” Mutku mun poni on tyhmä ! ” vastasin, molemmilla käsilläni viitaten ponin suuntaan, joka katseli meitä korvat hörössä ja sieraimet lautasten kokoisina, hengityksen höyrytessä ilmassa. Huokaisten mä livahdin tarhaan sisälle, sanoen siellä mulle kummallisen tiukalla äänellä; ” Noniin neitiseni, tuletko suosiolla ? ” Jonna katto mua kun se olis nauranu. Mä huokaisin uudemman kerran, alkaen riimunnarua kädessäni heilutella. Poni tiesi tasan tarkkaan mikä tän ’ leikin ’ idea oli, joten hyppäsi paikoiltaan suoraan laukkaan ~ alkaen tarhaa siinä vetämään ympäri. Mä maiskuttelin keskellä seisoen, luojan kiitos se tarhakaveri ei just sillon siellä ollu. Joku yksäri sekin, varmaan lähteny ratsastajansa kanssa maastoon kun ei kentälläkään näkynyt. Tai sitten se oli viisaas ja oli maneesissa ? Olipahan tarhassa sentään hieman ylimääräinen määrä sähkölankaa, jotka olin ekana päivänä tarhaan pistänyt. Aida seuras hymyillen, kun mie pistin poniparan juoksemaan ihan henkensä edestä. Kesti sitä hiukan liian kauan, kun Jonna vihdoin laski päänsä alistuvasti ja mä lopetin heiluttelun. Poni ravas kiltisti mun luokse ja mä kloksautin riimunnnarun kiinni, vilkaisten kelloa. Jumala, me oltiin oltu siinä melkein puolituntia !
” Jumankauta poni, sulta viivästyy nyt ateria ”, ilmoitin sille, lähtien porttia kohti, sen vain heittäen sivuun. Siiten mä aloin juoksemaan, Aidan alkaessa virnuilla, kun Jonna tottuneesti alkoi ravata perässä, narun toisessa päässä. Mulla kun oli tapana ottaa ihan narkin päästä kiinni ja antaa hevosen kulkea aika vapaasti, joka ei välttämättä ollut ihan paras idea Jonnan kanssa. Mutta kiltisti se mua seurasi, mitä nyt pari kertaa ryskäisi suuntaan tai toiseen.
Pian, ties minkälaisten taisteluiden jälkeen, me oltiin kentällä, kaarrossa. Poni steppas siinä mun vieressä ihan kivasti. Molin just valmistatunu ponnaamaan ponin selkään, kun Aida talutti paikalle Minishan.
” Me tultiin seuraksi ”, ilmoitti Aida hymyillen, mä näytin toiselle peukaloa.
” Yksi tykkää ”, sanoin, viitaten siis facebookiin. ” Mutta eikö sun pitäis hoitaa hevosten ruokia ? ”
” Jimmy lupas hoitaa ne. Kerrankin se tekee jotain järkevää ”, Aida sanoi, pyörittäen silmiään. Mä naurahdin ja käänsin katseeni alati steppaavaan tammaani. Mä en ollu juurikaan sen selässä vielä tulon jälkeen käynyt, mitä nyt oltiin käyty höyryjä päästämässä maastossa. Ajattelin että se olis saanu rauhassa totutella, kun kerran otti vaikutteita ympäröivästä maailmasta paljon. Kääntäessä katseeni taas Aidaan, toinen olikin jo hevosen selässä.
” Oho ”, sanoin vain, kun sitten oman jalkani nosti nopeasti jalustimeen, ponnaten heti tuntiessani jalustimen maasta ~ pakko se oli ku ei se poni pysynyt millään aloillaan. Kiristäessäni satulavyötä vielä reijällä, se steppas edelleen ja saadessaan kevyet pohkeet, lähti heti raviin. Mä otin hieman ohjista ja istunnalla vastaan, niin poni siirtyi käyntiin.
” Jaa että se on samanlainen vielä ku ihminen on selässäkin ? ” kysyi Aida, jonkin matkan päässä mun takanani.
” Liikaakin ”, ilmoitin vastaukseni yksinkertaisesti. Osasin kuvitella Aidan kasvoille virneen, kun poni heti kuultuaan mun puhuvan kiihdytti vauhtia.
Aikaa kului ja Jonna oli ihan perusjonna. Khyl mä sen sain ratsastettua ihan iisisti peräänantoonkin, kunhan jaksoi tarpeeksi kauan äheltää. Sen verran kuin mä Aidaa pystyin välillä vilkaisemaan, se meni tosi hienosti Minishan kanssa ~ osas nainen ainaki ratsastaa !
Juuri sopivasti, ku mä ajattelin, että voitais kokeilla kuinka laukat tänää menis, ilmestyi Jimmy virnuilemaan kentän laidalle.
” Leidien ruuat on sit karsinoissa, jos annatte niide syödä siellä ”, huusi toinen ensimmäiseksi. Eihän Minishakaan tietenkään ollut ruokiansa saanut, kun oli Aida kentälle saapunut. Aida huudahti jonkin myöntävän vastauksen, Minishan selästä, laukasta. Mä olin vaan hiljaa, siirtäen ponin käyntiin, sen rauhoittaen ennen kuin uskalsin laukan nostaa. Silti Jonna oikein tapansa mykään hyökkäsi laukkaan, parilla pukillakin sitä korostaen, mutta mä ohjasin tyynen rauhallisesti sen ympyrälle, alkaen laukkaa työstämään ~ ja onnistuen siinäkin, luojan kiitos. Paljoa en kyllä muuta mailmaa ehtinyt seurata, keskittyessäni poniin, joka parisen kertaa yritti spurtata, potkien takajalkojaankin uhittelevasti, pukkien toivossa. Lopulta kuitenkin vaihdoin suunnan ja nostin laukan siihenkin ~ alku oli hieman rauhallisempi, poni jätti ne pukit pois.
Aikaa meni taas, kun mä vihdoin sain neidin siirrettyä käyntiin, ravin ja muun jälkeen. Se puhisi, hikisenäkin, oli meno ollut sen verran kaaottista osittain. Loppuraveissa oli päättänyt, että puskat oli todella pelottavia ja hyppinyt ja pomppinut ja tehnyt vähä kaiken laista, juurikaan välittämättä mitä mä selässä käskin. Lopulta mullakin oli palanu pinna, mä olin ronskisti vetänyt sen suusta niin paljon kuin jaksoin pitkä kestoisesti ja pistänyt toisen melkein istumaan. Sen jälkeen se oli päättänyt, ettei ne puskat sentään NIIN pelottavia olleet.
Laskeutuessani selästä alas, mäkin myönsin olevani jonkin verran hikinen. Aidakin oli vielä kentällä ja huomatessaan mun laskeutuneen, seurasi esimerkkiä.
” Sulla meni aika hyvin, mitä tän sekoiluilta pystyin katsomaan ”, sanoin, rohkeasti hymyillen, vaikka hiukan väsynyt olinkin.
” Kiitos. Teillä tais olla loppujen lopuksi aika vauhdikasta menoa ? ” vastasi Aida, hymyillen. Mä huokaisin, pudistellen huvittuneena päätäni, kun Jonna hörähti hiljaa, korvat törrössä ja sieraimet suurina.
Tallissa kaikui vain kahen hevosen mussutus. Mä tulin kuolaimia pesemästä, asettaen suitset sitten omalle paikalleen. Jonna oli nyt hoidettu ja mä aloin olla valmis itsekkin. Aidalle mä sanoin moi ja kävelin autolleni. Totta puhuen, mulla oli hieman kiire. Kummilapsen [ yeah, mä olin kummi ! ] synttäreille piti mennä, ja sitä ennen suihkuun ja kaikkea .. Luultavammin menisin muodikkaasti myöhässä.
/ tykkään kirjoittaa, ja kai se on selvää mainitsemattakin, että se on vielä kivempaa, kun saa palautetta n --- n ♥ joten .. ?
Suosittelisin kokeilemaan, voisi auttaa ponia keskittymään myös ratsastukseen kun turhat energiapukkipierut jäis pois.
