Post by sohvi on Nov 30, 2010 10:03:40 GMT -5
”Ole jo hiljaa!” karjuin viimeistä päivää auton ratista. Tiitu sen kuin potki ja melskasi hevosvaunussa. Päässäni pyöri ideoita kääntää auto ympäri, viedä se takaisin kasvattajan käsiin ja perua kaupat saman tien, mutta olin päättänyt ottaa haasteen vastaan enkä enää voinut lannistua. Ajelin ihan tuntematonta tietä eteenpäin ja vilkuilin pelkääjän paikalla lojuvaa karttaa, johon oli merkattu isoin punaisin kirjaimin Weigel. ”Jos se tie ei tule kohta esille, niin minä… minä..”, pihisin ja puhisin yrittäen samalla keskittyä keskipäivän liikenteeseen. Mihin olinkaan itseni sekoittanut..
Puolen tunnin eksymisen jälkeen pääsin perille Weigelin pihaan. Kaikki oli kuin tallin omistaja Marian oli luvannut, kuin kuvakirjasta kopioitu valokuva. Parkkeerasin punaisen auton viereen ja huokasin helpotuksesta kun auto sammui. Viivyin ratin takana vielä viimeiset kymmenisen sekuntia, jonka aikana olin kerännyt energiani täyteen mittaan. Hyppäsin ulos autostani ja vilkaisin tallia kohti. Jokin tumma hahmo kurkisti tallin ovesta ja huomatessaan minut, se lähti tulemaan minua kohti. Suoristin paitani ylläni ja hipaisin otsatukan silmien tieltä.
”Hei! Sinä taidat olla Sophie?” nuorekas, äärettömän hyvännäköinen miehenalku tuli minua vastaan. Aluksi vain silmäilin edessäni seisovaa silmänruokaa enkä huomannut ojennettua kättä.
”Joo, tosiaan.. Kutsu vain Sohviksi”, sanoin pienen tauon jälkeen ja tartuin ojennettuun käteen kättelyn ajaksi.
”Olen Jimmy, tallin juoksupoika. Tallinomistaja Marian ja hänen miehensä Mick ovat teatterissa, taas, joten toimin avustajanasi tänään kaikissa asioissa… ihan talliin tutustumisessa”, Jimmy sanoi yrittäen saada minut punastelemaan. En kuitenkaan ymmärtänyt pojan kieroutunutta ajatusmaailmaa tarpeeksi nopeasti, joten vaaleatukkainen nainen ehti tulla väliin.
”Jos aiot viihtyä, on syytä tottua letkautuksille”, hän sanoi ja esittäytyi Aidaksi. Muodostin huulillani kiitokset Aidalle ääneti ja palasimme trailerille päin Jimmyn jäädessä tumput suorina ihmettelemään tyttöjen salaista kommunikaatiota.
"Tässä tämä sitten on", esittelin ylpeänä pientä murustani, joka oli juuri tullut kauhealla kolistelulla ulos trailerista. Tamma seisoi jalat leveässä haarassa, korvat sojottivat erisuuntiin, sieraimet muistuttivat lautasia ja silmät vilkuilivat Aidaa sekä Jimmyä kummeksuen. Tamma oli valmiina ryntäämään takaisin traileriin. Kumpikaan, ei Aida eikä Jimmy, sanonut mikään. He katselivat vain hetken, kunnes nyökkäsivät ja laittoivat naamalleen kiva koni - ilmeen.
”Se on vaan vähän arka ja ujo.. Ja vähän pelokaskin”, yritin selitellä ja taputin tammaa kaulalle. Tiitu pelästyi äkkinäistä liikettäni ja hyppäsi ainakin viisi metriä ylöspäin ja kolme metriä oikealle. Tunsin kuinka puna kohosi poskilleni ja mieleni teki kätkeä pää piiloon. ”Se on varmasti tosi stressaantunut matkasta. Mä kyllä pärjään sen kanssa, mä tunnen hevoset”, Jimmy palasi maanpinnalle ja tarjoutui herrasmiehenä apuun. Aluksi meinasin kieltäytyä, mutta eihän siitä pahaa voi koitua, toivottavasti..
Jimmy sai Tiitun melko hyvin pidettyä kurissa, itse olisin jo lojunut lumihangessa kolmatta kertaa. ”Hän on kuin luotu hevosihmiseksi”, Aida keskeytti haaveiluni. ”Sekä naisten kaatamiseen”, hän jatkoi. Minua nauratti. Otin tumpun kädestäni ja näytin kihlasormustani. ”Varattu”, tokaisin muka murheellisena. ”Auts”, Aida virnisti päätä pudistellen.
Pian Tiitu seisoi jo uudessa karsinassaan tervehtien naapureita. Tamma tuoksutteli uusia hajuja, sekä kävi ruokakipot tarkistamassa. Tutustumisretken päätteeksi, se näytti olevansa valmis ja haluavansa pois. ”Ei ei! Se on nyt sun uusi koti”, silitin tamman turpaa. Jätimme Tiitun karsinaan ja pääsin omalle esittelykierrokselle. Olin myös saanut Tiitulle ja itselleni oman kaapin, sekä paikat mihin voisin tunkea kaiken muun roinan mitä mukanani tulisin kantamaan. Weigelin talli oli pieni, mutta hyvin viihtyisä. Paikat on pidetty siisteinä ja tiesin jo silloin, että tämä olisi hyvä paikka mihin me voisimme jäädä.
Kun tavarat oli purettu ja olin juuri päässyt haukkaamaan happea, tulivat tallinomistaja Marian ja hänen miehensä Mick tallille. ”Marian. Mä oon tosi pahoillani jos noi riitapukarit on sua höyläyttänyt, sä näytät niin väsyneeltä”, nainen esittäytyi hieman huolissaan. ”Sophie eli kutsukaa toki Sohviksi. Ei, mä olen vaan väsynyt rankasta päivästä. Jimmy ja Aida ovat vain auttaneet minua”, vastasin hieman ihmeissäni samalla kun kättelin myös miestä. ”No se on hienoa. Turhaa murehdit Marian”, Mick sanoi ja taputti hekotellen vaimoansa olkapäähän. ”Hieno hevonen sinulla, trakehner?”, Mick kysyi ja veti minut pois ennen kuin Marian aloittaisi huolestuneen äitiroolin. ”Joo, kyllä. Tuttavaltani nappasin, vaikka en olisi koskaan uskonut haluavani mitään tämmöistä hevosta”, nauroin katsellessani Tiitua, joka tuijotti meitä hölmistyneellä ilmeellä. ”Huomasin, että teilläkin on traksu”, jatkoin ennen kuin olin antanut puheenvuoroa. ”Kyllä vain”, Mick hymähti ja johdatti minut tamman luo, jota kutsui Beaksi.
Päivä oli mennyt ohi vauhdilla. Olin päässyt tutustumaan paljon Weigeliin ja siellä työskenteleviin ihmisiin. Tiitukin oli rauhoittunut omaan pesäänsä ja ensimmäinen ateria oli mennyt hyviin suihin. Käynnistin autoni ja jätin hyvillä mielin uuden lapsoseni tutustumaan uuteen kotiinsa.
Puolen tunnin eksymisen jälkeen pääsin perille Weigelin pihaan. Kaikki oli kuin tallin omistaja Marian oli luvannut, kuin kuvakirjasta kopioitu valokuva. Parkkeerasin punaisen auton viereen ja huokasin helpotuksesta kun auto sammui. Viivyin ratin takana vielä viimeiset kymmenisen sekuntia, jonka aikana olin kerännyt energiani täyteen mittaan. Hyppäsin ulos autostani ja vilkaisin tallia kohti. Jokin tumma hahmo kurkisti tallin ovesta ja huomatessaan minut, se lähti tulemaan minua kohti. Suoristin paitani ylläni ja hipaisin otsatukan silmien tieltä.
”Hei! Sinä taidat olla Sophie?” nuorekas, äärettömän hyvännäköinen miehenalku tuli minua vastaan. Aluksi vain silmäilin edessäni seisovaa silmänruokaa enkä huomannut ojennettua kättä.
”Joo, tosiaan.. Kutsu vain Sohviksi”, sanoin pienen tauon jälkeen ja tartuin ojennettuun käteen kättelyn ajaksi.
”Olen Jimmy, tallin juoksupoika. Tallinomistaja Marian ja hänen miehensä Mick ovat teatterissa, taas, joten toimin avustajanasi tänään kaikissa asioissa… ihan talliin tutustumisessa”, Jimmy sanoi yrittäen saada minut punastelemaan. En kuitenkaan ymmärtänyt pojan kieroutunutta ajatusmaailmaa tarpeeksi nopeasti, joten vaaleatukkainen nainen ehti tulla väliin.
”Jos aiot viihtyä, on syytä tottua letkautuksille”, hän sanoi ja esittäytyi Aidaksi. Muodostin huulillani kiitokset Aidalle ääneti ja palasimme trailerille päin Jimmyn jäädessä tumput suorina ihmettelemään tyttöjen salaista kommunikaatiota.
"Tässä tämä sitten on", esittelin ylpeänä pientä murustani, joka oli juuri tullut kauhealla kolistelulla ulos trailerista. Tamma seisoi jalat leveässä haarassa, korvat sojottivat erisuuntiin, sieraimet muistuttivat lautasia ja silmät vilkuilivat Aidaa sekä Jimmyä kummeksuen. Tamma oli valmiina ryntäämään takaisin traileriin. Kumpikaan, ei Aida eikä Jimmy, sanonut mikään. He katselivat vain hetken, kunnes nyökkäsivät ja laittoivat naamalleen kiva koni - ilmeen.
”Se on vaan vähän arka ja ujo.. Ja vähän pelokaskin”, yritin selitellä ja taputin tammaa kaulalle. Tiitu pelästyi äkkinäistä liikettäni ja hyppäsi ainakin viisi metriä ylöspäin ja kolme metriä oikealle. Tunsin kuinka puna kohosi poskilleni ja mieleni teki kätkeä pää piiloon. ”Se on varmasti tosi stressaantunut matkasta. Mä kyllä pärjään sen kanssa, mä tunnen hevoset”, Jimmy palasi maanpinnalle ja tarjoutui herrasmiehenä apuun. Aluksi meinasin kieltäytyä, mutta eihän siitä pahaa voi koitua, toivottavasti..
Jimmy sai Tiitun melko hyvin pidettyä kurissa, itse olisin jo lojunut lumihangessa kolmatta kertaa. ”Hän on kuin luotu hevosihmiseksi”, Aida keskeytti haaveiluni. ”Sekä naisten kaatamiseen”, hän jatkoi. Minua nauratti. Otin tumpun kädestäni ja näytin kihlasormustani. ”Varattu”, tokaisin muka murheellisena. ”Auts”, Aida virnisti päätä pudistellen.
Pian Tiitu seisoi jo uudessa karsinassaan tervehtien naapureita. Tamma tuoksutteli uusia hajuja, sekä kävi ruokakipot tarkistamassa. Tutustumisretken päätteeksi, se näytti olevansa valmis ja haluavansa pois. ”Ei ei! Se on nyt sun uusi koti”, silitin tamman turpaa. Jätimme Tiitun karsinaan ja pääsin omalle esittelykierrokselle. Olin myös saanut Tiitulle ja itselleni oman kaapin, sekä paikat mihin voisin tunkea kaiken muun roinan mitä mukanani tulisin kantamaan. Weigelin talli oli pieni, mutta hyvin viihtyisä. Paikat on pidetty siisteinä ja tiesin jo silloin, että tämä olisi hyvä paikka mihin me voisimme jäädä.
Kun tavarat oli purettu ja olin juuri päässyt haukkaamaan happea, tulivat tallinomistaja Marian ja hänen miehensä Mick tallille. ”Marian. Mä oon tosi pahoillani jos noi riitapukarit on sua höyläyttänyt, sä näytät niin väsyneeltä”, nainen esittäytyi hieman huolissaan. ”Sophie eli kutsukaa toki Sohviksi. Ei, mä olen vaan väsynyt rankasta päivästä. Jimmy ja Aida ovat vain auttaneet minua”, vastasin hieman ihmeissäni samalla kun kättelin myös miestä. ”No se on hienoa. Turhaa murehdit Marian”, Mick sanoi ja taputti hekotellen vaimoansa olkapäähän. ”Hieno hevonen sinulla, trakehner?”, Mick kysyi ja veti minut pois ennen kuin Marian aloittaisi huolestuneen äitiroolin. ”Joo, kyllä. Tuttavaltani nappasin, vaikka en olisi koskaan uskonut haluavani mitään tämmöistä hevosta”, nauroin katsellessani Tiitua, joka tuijotti meitä hölmistyneellä ilmeellä. ”Huomasin, että teilläkin on traksu”, jatkoin ennen kuin olin antanut puheenvuoroa. ”Kyllä vain”, Mick hymähti ja johdatti minut tamman luo, jota kutsui Beaksi.
Päivä oli mennyt ohi vauhdilla. Olin päässyt tutustumaan paljon Weigeliin ja siellä työskenteleviin ihmisiin. Tiitukin oli rauhoittunut omaan pesäänsä ja ensimmäinen ateria oli mennyt hyviin suihin. Käynnistin autoni ja jätin hyvillä mielin uuden lapsoseni tutustumaan uuteen kotiinsa.
