Katsahdin ulos pienestä ikkunasta, kevyet lumihiutaleet leijailivat tasaiseen tahtiin kohti maankamaraa. Kasvoilleni levisi vieno hymy,
"Ihanaa! Talvi tulee!" Minä nimittäin rakastan talvea ja narskuvia kinoksia. Lumihiutaleiden innoittamana ryhdyin kiskomaan mitä erikoisempia talvikamppeita ylleni. Tovin pähkäilyn jälkeen olin kutakuinkin valmis ja kiskoin lämpimät karvasaappaani jalkaani.
"Ai niin, olen menossa tallille..." Mutisin itselleni, tajutessani asustukseni olevan aika... Erikoinen! Olin innostunut vuorautumaan valtavaan, vaaleaan ja paksuun toppatakkiin, tekokarvaa pursuaviin beesseihin saapikkaisiin, mustiin kokopaikallisiin ratsastushousuihin ja harmaaseen tekokarvapipoon, joka vajosi niin syvälle, että lähes peitti silmäni. "No en ainakaan palele! Ja onhan minulla sentään ratsastushousut" Naurahdin vielä kerran asukokonaisuudelleni ja lähdin saapastelemaan kohti autoani.
Hymähdin pettyneenä, tietenkin vanha kunnon Audi Quattroni (joka kyllä oli kunnostettu uuteen uskoon viime kesän aikana) oli paksun jääpeitteen syleilyssä ja jouduin aloittamaan raspaustyöt, ennen kuin pääsin edes liikkeelle. Aikani rasputeltua jäätä auton ikkunoista, ryömin sisälle. Autossa oli kylmää, jopa minulle joka kuitenkin oli pukeutunut kuin napapiirille lähtijä. En kuitenkaan antanut asian häiritä sen enempää ja käynnistin iloisin mielin reippaan moottorin. Pian olimmekin tienpäällä ja olin kerrankin kiitollinen, kun isäni oli pakottanut minut vaihtamaan talvirenkaat kerrankin ajoissa.
Matka pienestä yksiöstäni Weigeliin ei ollut pitkä, sen ajoi noin puolessa tunnissa ja niinpä saavuinkin pian tallin pihaan. Astuin tyytyväisen ulos pakkasen syleilyyn. Poskilleni levisi kirpakka puna pakkasen nipistellessä ihoani. Hymyillen kannoin valtavat kassilliset Apen uusia tavaroita kohti tallia. Olin varmasti perin huvittava näky, koska kassien takaa näkyi juuri ja juuri karvalakkini, itse tuskin edes näin eteeni.
"Eikö olisi parempi antaa jonkun auttaa!?" Kuului yhtäkkiä ääni sivultani. Kassit rojahtivat eteeni ja kompastuimpa vielä itsekkin kasan päällimmäiseksi, säikähtäessäni nuoren miehen ääntä, joka oli pahemman kerran yllättänyt minut. Vieressäni seisoi tummatukkainen nuorukainen hymyillen maireasti. Tällä kertaa kasvojeni kirpeä puna ei johtunut pelkästään pakkasesta. Minua nolotti. Miten saatoinkaan juuri sinä hetkenä kompastua ja säikähtää samanaikaisesti? Hymähdin myöntävästi, nuorukaisen ojentaessa kätensä avuksi.
"Jimmy, kukas sä oot?" Komistus esitteli itsensä kiskoessaan minut tolpilleni.
"Äh, joo mä oon Erika..." Yritin tavailla vastaukseksi. Tavallisesti en mennyt lukkoon missään tilanteissa, mutta tämä oli kyllä poikkeuksellisen hämmentävä tilanne ja tunsin olevani kunnon kaupunkilaisprinsessa.
"Toi Ape, se on mun hevonen." Jatkoin epätoivoisesti lausetta. Vastaukseksi sain nyökkäyksen ja flirttailevan hymyn. Samaan aikaan muistelinkin, että Marian oli kertonut pojasta, joka autteli heillä tallihommissa. Sillä välin Jimmy nappasi keveästi painavat kassini maasta ja lähti tarpomaan tallin suuntaan. Seisoin hetken paikallani hölmistyneenä, mutta sitten tajusin lähteä pojan perään. Pian olimmekin sisällä lämpimässä tallissa ja varusteet oli aseteltu oikeille paikoilleen. En ollut varma oliko päähäni iskeytynyt idea niin hyvä kuin miltä se alkuun kuulosti, mutta yrittänyttä ei laiteta.
"Haluisitko lähteä näyttämään mulle vähän maastoja? Kun ei oikeen yksin viitsis lähteä." Hymyilin miekkoselle, joka seisoi itsevarmannäköisesti edessäni.
"No kai mää voin, onhan mulla nyt tauko." Jimmy naurahti ja ryhtyi valmistautumaan. Tiedän varsin hyvin, ettei mitään säätöjä kannata tallipiiriin hommata. Mutta eihän tämä ollut sitä? Kai sain pyytää 'tallipoikaa' näyttämään hieman maastoja? Ja eikai siinä mitään pahaa ollut, jos pidin Jimmyä ihan hyvän näköisenä? Pohdin hetken mielijohdettani samalla hakiessani Apen tarhasta. Iso vitonen pöristeli tyytyväisen tarhassaan, se oli vielä toistaiseksi erillään muista hevosista, mutta loppuviikosta oli senkin tarkoitus päästä laumaan. Tamma antautui yllättävän helposti kiinni tarhasta ja pian seisoimmekin jo hoitokarsinassa.
Ape seisoi tyypilliseen tapaansa rauhallisesti välittämättä kummempia, tai näin ainakin kasvattaja oli kertonut. Pian myös Jimmy tupsahti paikalle, viereiseen hoitokarsinaan. Upea ahaltekketamma seisoi miehen vieressä, wau! En ollut edes huomannut, että tuollainenkin kaunokainen asusteli tallissa. Jimmy esitteli tamman Minishaksi ja ryhtyi myös hoitopuuhiin. Tovin kuluttua olimme valmiit ja ratsutkin olivat varustetut. Niinpä kävelimme yhdessätuumin tallin pihalle ja kipusimme ratsujen selkään.
"Tarttetko apua jättiläisen kanssa?" Jimmy kysyi ivallisesti. Töksäytin tylysti, että enköhän minä nyt oman hevoseni selkään pääse. Mies katsoi minua hieman kummalliseesti tovin ja tunsin oloni jotenkin törkeäksi.
"Entschuldigung..." Tavailin ja hymyilin vienosti. Jimmy ei näyttänyt olevan moksiskaan vaan ohjasi tamman liikkeelle, kohti maastopolkuja. Tyytyväisenä pyysin myös Apen liikkeelle.
Hetken metsässä kävelyn jälkeen kipusimme loivaa rinnettä läheisen vuoren huipulle. Reitti ei ollut helppoa, mutta onneksi Minisha tuntui tietävän mitä teki ja Ape seurasi sitä tyynen varmasti. Huipulle päästyämme olin kuolla maiseman kauneudesta! Edessämme avautui pieni kylä ja metsiä, kaikki oli kuin tomusokerin kuorruttamia. Ilmassa leijaili yhä hiljalleen pieniä hiutaleita, samalla auringon lämmittäessä tunnelmaa entisestään. Rojahdin kimon kaulalle ja kiedoin kädet sen ympärille. Olimme löytäneet palan unelmaa! Jimmy katsoi hieman kummastuneena puuhasteluani, mutta samassa hänen toimensa pysäytti kännykän pirinä.
"Haloo?" Nuorukainen toisti itsevarmasti puhelimeen muutaman kerran.
"Missä sää oikein olet, Jimmy!" Kuulin puhelimesta selvästi naishenkilön äänen ja päättelin kyseessä olevan Marianin.
"Mä oon maastossa, tuun iiihan just..." Jimmy vastasi tällä kertaa hieman empien.
"Hei kyllä me voidaan palata jo, jos sun täytyy." Totesin tähän väliin, mutta mies pudisti päätään.
"Oon näyttämässä Ell... - Saanko sanoa sua Elluks?" Nuorukainen jatkoi esittäen samalla minulle kysymyksen. Nyökkäsin myöntyvästi ja Jimmy jatkoi kertoen, että on näyttämässä minulle hieman maastoja ja palaa kyllä piahkoin. Kuulin luurin toisesta päästä myöntyvän hymähdyksen ja puhelun katkeamisen.
"Vai että Ellu?" Naurahdin ivallisesti.
"Mitä? Se sopii sulle!" Jimmy tuhahti, vaihtaen samalla aihetta. Vähitellen aloimme lähestyä jälleen Weigelin tilaa ja maastolenkki oli lopuillaan. Olimme ehtineet jutella maat ja mannut ja vaikka Jimmy vaikutti jokseenkin turhan itsevarmalta, huomasin miehessä myös herkemmän puolen. Päästyämme tallille taputin tyytyväisenä Apea kaulalle ja laskeuduin alas sen uudesta satulasta. Minulle jäi todella mahtava fiilis tallista ja lähi päivinä varmasti treenaaminenkin alkaisi maistua ihan uudella tavalla kuin entisten hevosten kanssa. Ape oli osoittautunut todella pehmeäksi ratsastaa ja jokaisen ravipätkänkin aikana se oli kuunellut minua, eikä yrittänyt ryöstää kuten entiset hevoseni. Tyytyväisenä taluttelin tamman talliin ja riisuin sen varusteet. Kun kaikki oli jälleen paikoillaan taluttelin Apen vielä tarhailemaan. Matkalla törmäsin Marianiin, joka kysyi miten maastossa oli mennyt. Vakuuttelin, että olin haltioissani ja että Jimmykin vaikutti ihan mukavalta miekkoselta. Marianin kasvoilla oli huvittunut ilme, hän selkeästi tunsi nuorukaisen sata kertaa paremmin kuin minä. En kuitenkaan jäänyt rupattelemaan sen pidemmäksi aikaa, vaan kun kaikki oli valmista suuntasin tieni takaisin punaiselle autolleni ja kohti kotia.
-----------------------------------------------------------------------------
Kiitos vielä sinullekkin Mick :'D Ainahan me naiset tämmöisiä juoruilijoita ollaan, mutta eiköhän me tulla sinunkin kanssa pidemmän päälle juttuun (:
